PIRITTA MÄNTYJÄRVI

VALOSSA healing luojatar & jogini

Jotakin minusta.

Lämpimästi tervetuloa sivuilleni. Sille on varmasti jokin syy, että olet täällä. Toimin herkkyyden, henkisyyden ja hyvinvoinnin Mentorina, energia- ja ayurvedahoitajana sekä joogaopettajana. Feminiinienergian luovana virtauttelijana.

Olen Piritta. Aika brutaalinkin elämänmatkan sekä syvällisen, ja herkän henkisen matkan tähän mennessä kulkenut sielu. Siinäpä sitä on ollut hengittelemistä, kontemploitavaa, integroimista ja itsen löytämistä sekä hyvällä tavalla kadottamista! 

Mikäli kaipaat hellittämistä ja olemista, varaile kalenterin kautta hoitoaikaa tai tule mukaan rentouttavalle joogatunnille, voit myös tilata tunnin ryhmällesi. Jos etsit itsetutkiskelua tai tukea, vanhan purkua, uutta suuntaa, nappaa valmennusaika tai energiahoito. Mentorina hellin, hyväksyn ja haastan matkallasi sinuksi ja omaan suuntaasi! Naisflow® sunnuntai-illassa on pyhitetty syvälle antautuvalle feminiiniselle kehoyhteydelle! Katkaisuna vanhoihin kaavoihin perjantai- illassa toimii elävöittävä break the cycle! Vuodenkierto retriitit® eri teemoilla ja pidemmät mentorointimatkat toimivat kokonaisvaltaisena irtautumisena arjesta, tutkimusmatkana sekä sijoituksena itseesi <3 Osa tunneista mahdollista myös etäyhteydellä suoraan kotiisi! 

Myös muita kursseja on luomistyön alla <3

Minulle tärkeää työssäni ovat läsnäolo, rauha, yhteys ja ykseys, virtaus. Keskityn yksilöön, yhteys kerrallaan ja vahvan yhteisenergian luomiseen, siksi myös ryhmäkoot ovat pieniä. Arvoina itsemääräämisoikeus, vapaus, ihmisarvo, kunnioitus, totuus, rakkaus, korkeimpaan ja puhtaimpaan hyvään pyrkiminen. Suorittamisesta ja tiukkapipoisuudesta, ulkoiseen persoonaan samaistumisesta, takertumisista luopuen.

• Jooginen matkani alkoi vuonna 2005 astangajoogalla, ja pian opiskelinkin raskaudenajan joogaa Suomen joogaopistolla, sekä siitä eteenpäin joogaopettajuutta. Koin voimakkaan henkisen heräämisen unien ja ihmeellisten tapahtumien kautta kesällä 2008, jolloin kohtasin myös valon koulun opettajan Anna-Liisa Nuutisen, kenen opetuksessa aloitin samana vuonna Valon kosketus – hoitamisen opiskelun sekä oman syvän henkisen matkan. Kävin lopulta peruskoulutuksen ja syventävän transformaatio-osan kahteen kertaan 2008- 2015, lisäksi osallistuin Valon koulun opettajakoulutukseen. Laajimman näkemyksen koen saaneeni näistä vuosista ja kursseista, mikä on kasvanut, ja ymmärrys laajentunut oman prosessin myötä eri tasoilla aina näihin päiviin asti ja jatkuu edelleen eteenkin sielullisesti sekä sielun ja hengen kehollistamisen ymmärtämisenä

• Kotiäitiys viiden vuoden ajalta on ollut suurin täyttymys, ja elämälle avaavin kokemus.  

• Sain olla osana korkeasta valosta rakentunutta yhteisöä ja sen luomismatkaa Naantalissa, missä 2010 sain voimakkaan vision naisten voimaantumisesta (mikä on jokaisen nähtävänä tässä ajassa). Näin myös paljaalla silmällä omat chakrat ja energiakentän ollessani hoidettavana sekä ihmisestä nousevan energian, kun hän ilmaisee piirissä jotakin. Vahva aistiminen ja sisäinen kokeminen, joogaharjoitukset ja meditaatio ovat osa jokapäiväistä elämääni. Maadoittuminen korkeista kokemuksista tavalliseen elämään on ollut ajoittain haastavaa. myös ylivireyttä ja kaikenlaista vanhan purkua on täytynyt aika ajoin sietää, kun uusia päivityksiä asennetaan :). 

• 2013 – 2020 Naistenpiirejä ja naisille & äideille suunnattuja retriittejä ja erilaisia teemapäiviä kohtuhoitoineen. Kävin myös vuoden kestävän ayurvedahoitajan koulutuksen 2014, ja opiskelin Logoart – taideterapiaa, kundalinijoogaa ja yinjoogaa. Kuun kierto avautui kokemuksellisesti 18 vuotta sitten hyvin vahvana minussa. Kundalinijooganimeni (minkä saa kansainväliseltä yhteisöltä) onkin Lakhmi ( = henkinen hyvinvointi ja runsaus) Chandra (= kuu) Kaur (prinsess/lioness, annetan kaikille naisille). Vaistosin aikanaan kundaliniyhteisön viimeisimmän gurun yogi bhajanin epäasiallisesta käytöksestä ennen kuin asiat tulivat ilmi. Koin sen lopulta voimauttavana kokemuksena astua ulos yhteisöjen rajoittavista pakotteista, mitä ihan tavallisissakin työpaikoissakin on! 

• Kokonaisvaltainen joogaohjaaja, ja lasten joogaohjaajakoulutus 2012.

• Yli 20 vuotta eri liikuntajajien ohjausta ja opiskelua. Lukuisia workshoppeja ja retriittejä hengitykseen, joogaan, pilatekseen, hoitotekniikoihin, ja henkisyyteen liittyen. Yli vuoden kestävä shaktitanssin opettaja (tanssinjooga, kundalinijoogaan ja hindulaisuuteen, joogateknologiaan ja eri tanssilajeihin pohjautuen) koulutus. 

• Tantrisia harjoituksia ja Oshon aktiivimeditaatiota (en suosittele kaikille), inquirymenetelmä

• Fysioterapeutti (amk) 2006, työkokemusta kuntokeskuksissa, tuotepäällikkönä, terapiatyötä sairaalassa, terveyskeskuksessa, kuntoutuslaitoksessa (Kelan kuntoutukset). Opiskellessani psykofyysistä fysioterapiaa koin tarpeelliseksi päästää kuitenkin irti niistä raameista työtäni ohjaavina tekijöinä. Samalla astuin vähitellen ulos monesta muustakin rajoittavasta tekijästä. Kolmen vuoden oma psykoterapia.

•Työvalmentajana nuorten parissa sekä projektityöntekijänä syrjäytymistä ehkäisevässä nuorten luovassa liikuntahankkeessa. Ihana pesti erityisliikunnan ohjaajana Inarissa yhden talven. Lisäksi opiskelen projektijohtamista, ja olen tehnyt perusopintoja biologian, tilastotieteen, kasvatustieteen ja psykologian osalta.

• Buddhalaisuus vahvana sisäisenä kokemuksena ja osallistumisena retriitteihin (tiibetin buddhalaisuus, zen buddhalaisuus). Koen elävästi myös Jeesuksen opetuksia. Elämän varrella olen kokenut lukuisia ihmeitä ja ilmestyksiä kristusenergiaan ja mariaan liittyen. Olen saanut suuremmoista suojaa siitä, kun rakenteet ympärillä ovat kerta toisensa jälkeen murtuneet. Kuulun myös luterilaiseen kirkkoon, vaikka en aina ole kohdannut kovin elävää ja sallivaa kohtaamista, onneksi sitäkin, koen kirkon tekemän työn pääosin hyväksi ihmisyyden kentällä.

• Osallisena epäsäännöllisen säännöllisenä usean vuoden ajan edesmenneen afrikkalaisen katolilaisen papin ja sangoma shamanin Michael Mutezon opetuksissa

•  Olen saanut kasvaa villinä ja vapaana käytännössä metsän keskellä sukulaisten ympäröimänä Pudasjärvellä pienessä Hirvaskosken kylässä. Viisas pappani oli kuin vanha intiaani ketä kaikki kunnioittivat luonnostaan. Kuljin metsällä isäni kanssa, nauttien luonnosta ja koirien vapaudesta. Luonnosta hankittiin paljon ravintoa riistan, kalan, marjojen, itse kasvatettujen vihannesten, ja jopa "omien" mehiläisten tekemän hunajan muodossa. Kouluaamuina saatoin herätä viiden kuuden aikaan, jotta ehdin samoilla rauhassa sateen jälkeisessä metsässä ja juoksuttaa koiria vapaana. Intiaaniviisaus on minussa vahvana, ja arvostan sitä perintöä suuresti vaikka siinä kuten kotiseuduillanikin, luonnossa ja ihmisissä on paljon karua, puhumatonta, vahvaa selviytymistä. Sieltä kuitenkin kumpuaa paljon sellaista arvokasta perintöä mitä nykymaailmassa ei paljon kohtaa. Autenttisuutta, mikä on oikein muoti-ilmiö tänä päivänä. Alkuperäiskansat ja viisausperinteet ovat aina puhutelleet myös henkisillä tasoilla, samalla kun on hyvä huomioida todellisuus ja realistisuus elämästä luonnon keskellä ihmiskunnan kehityksen eri vaiheissa. 

Pienestä asti minulla on ollut monenlaisia "tavallisuudesta" eristäviä kokemuksia tietoisuudessani, enemmän yhteyttä eläinkuntaan ja luontoon kuin ihmisiin, omiin sisäisiin kokemuksiin enkä useinkaan ole tuntenut sopivani mihinkään joukkoon. Oma polkuni on vain muodostunut irtaantuen useimmiten kaikesta tuesta tai opitusta.. Äidilläni on kokemus Valosta juuri ennen minun odotustani, hän sai keskenmenon yhteydessä verenmyrkytyksen, ja alkoi jo nousta Valoon missä kaikki kivut katosivat ja koko maallinen elämä jäi taakse. Hän kuitenkin kuuli äänen mikä sanoi, että sinun aika ei ole vielä, ja palautui aivan ylikierroksilla sairaalapetiin. Pian sen jälkeen hän alkoi odottaa minua. Se selittää monella tavalla oman elämän kulkua.   

• Suurimpana oppina ehkä kuitenkin poisoppiminen monista kokemuksista, kaavoista ja käsitteistä. 

 

KOKEMUSASIANTUNTIJUUTTA mm. SEURAAVISTA AIHEISTA

Intuitiivisuuden ja valonmaailmojen herääminen. Rikas ja moniulotteinen sisäinen maailma. Meditaatio. Voimakas synkronia ja symbolinen kokeminen, ajattelu. Transsitilat ja tietoisuus, turva siellä. Yhteys korkeampaan. Ylikuormittuminen, laaja-alaisuus, uupumus, masennusoireet, posttraumaattinen stressireaktio, miellyttäminen, itsetuhoisuus, aggressio, syvät pitkään tunnistamattomissa olleet pelko- , häpeä-,  ja syyllisyystilat, suru. Koko tunteiden kirjo ja niistä oppiminen tuntemalla (ei pelkästään puhumalla tai säätelemällä niitä liian aikaisin), yli/ alivirittyneisyys, ääripäät, suorittaminen.  Toipuminen vähitellen, VUOSIEN mittaan energiahoitojen, joogan, meditaation ja itsereflektion ja -myötätunnon avulla. Ymmärrys siitä kuinka syvä henkinen matka (voi) nostaa tunteita ja kokemuksia syvältä sielusta, solutasolta koettavaksi.  Kundalinienergian voimakas aktivoituminen, vuosia kestävä selibaatti, paasto, katarsis/purkutila/TRE (jo ennen kuin tiesin sen olevan "TRE"). Seksuaalitraumat, synnytystrauma, väkivaltakokemus, auktoritettitrauma, yliherkkyydet, PMS-oireiden hoito energialla ja ravinnon avulla, avioero, yksinjääminen/oleminen/ selviäminen (10 vuotta), hylkäämistrauma vaikeassa kohdassa kaikkien läheisten osalta. Omaisuuden, työkyvyn, kunnian menettäminen. Läheisriippuvuus, läheisen menettäminen kouluammuskelussa. Sisäisen lapsen pitkä matka lempeään ja pehmeään kehoyhteyteen. Oman tien ja olemisen tilan löytäminen rationaalisuuden ja loogisuuden, tieteellisyyden, tehtäväkeskeisyyden ja jatkuvan progression viidakosta (maailmasta joka ei tue sisäisiä maailmoja ja kokemuksia). Luopuminen. Henkinen kasvu ja taantuminen vanhemmuudessa, aikuisopiskelu, (erityis)herkkyys ja vanhemmuus (nyt jo teini-ikäiset, kohta täysi-ikäinen toinen lapsi). Omien juurien (perhe, suku) työstäminen täyden ymmärryksen, neutraaliin tilaan henkisen, karmallisen polun kautta. Tavallisen, yksinkertaisen, maanläheisen elämän ihanuus. Tila ja virtaavuus kaikessa, takertumatta. Auttajan varjon ja valon ymmärtäminen. Energiaherkkyyden ymmärtäminen asiakastyössä ja tiloissa. Suojaamisen, maadoittamisen, oman valon vahvistamisen tärkeys. Sydäntietoisuus.

Valmennuksissa koen tärkeimpänä puhtaan peilin tilan tarjoamisen asiakkaalle ja hänen asioille.

" Compassion is not a relationship between the healer and the wounded. It´s a relationship between equals. Only when we know our own darkness well we can be present with the darkness of others. Compassion becomes real when we recognize our shared humanity"

- Pema Chödrön

Esimerkkejä valmennuksen aiheista: Sisäisen näkijän/kokijan herääminen, tunteiden tunnistaminen ja ilmaiseminen, rohkeus ylipäätään ilmaista! Kehollistaminen. Hermoston rauhoittaminen tai aktivoiminen. Itsereflektio- ja tuntemuksen syventäminen, meditaatio/ kontemplointi, vanhasta (minästä) luopuminen (elämä - kuolema - elämä sykli), eri osien tunnistaminen ja integrointi, terveys (elämäntavat, addiktiot, ravinto, liike), hidastaminen, voimavarat, jaksaminen, omannäköinen arki, naiseus, feminiini- /maskuliinienergioiden tasapaino, sydäntietoisuus, (sydän)koherenssi, sisäinen aivo-sydänyhteys, hengitys ja joogaharjoitukset, resilienssi, naisen syklisyys, äitiys erityisherkkänä myös erityisherkälle/ oireilevalle lapselle, introvertin äidin tasapaino, henkisyys, suunnan / unelmien kartoittaminen / vahvistaminen, luovuus ja sen herättely, oman voiman ja rajojen löytäminen sekä vahvistaminen. Meditaatio, hiljaisuus, tyhjä tila.

Energiahoidon teemat ja aiheet avautuvat aina hoitohetkellä/ muutamaa päivää aiemmin. Hoidossa voidaan myös keskittää energiaa johonkin tiettyyn asiaan.